H

Oulun yliopiston ylioppilaskunta

Hallinnon opiskelijaedustajien tietojärjestelmä

Täydennyshaku: Biokemian ja molekyylilääketieteen tiedekunnan koulutustoimikuntamuokattu 30.3.2022 klo 15.31

Toimielin

Biokemian ja molekyylilääketieteen tiedekunnan koulutustoimikunta

Haetaan

ei yhtäkään varsinaista jäsentä, yhtä varajäsentä

Haun avaamispäivämäärä

26.1.2022

Hakuaika

31.1.2022 - 27.2.2022

Toimikausi

28.2.2022 - 31.12.2023

Päätöksenteon paikka ja ajankohta

OYY:n hallitus 3/2022

Koulutustoimikunta on tiedekunnan ylin koulutukseen erikoistunut toimielin. Sen tehtävänä on valmistella tiedekunnan koulutuksen toimenpideohjelma ja opetussuunnitelmat sekä arvioida koulutustoiminnan laatua. Koulutustoimikunnalle voi kuulua myös muita tiedekuntahallituksen tai dekaanin sille delegoimia tehtäviä, kuten tutkinto-ohjelmatoimikunnan tehtävät, mikäli sellaista ei ole erikseen nimetty. Koulutustoimikunnassa tiedekunnan koulutustoimintaa kehitetään konkreettisesti esimerkiksi opiskelijoiden antaman kandipalautteen perusteella, ja opiskelijoiden mielipiteellä onkin toimielimessä usein suuri merkitys.

Tiedekuntien koulutustoimikuntiin valitaan tiedekunnasta riippuen kahdesta kolmeen varsinaista ja vastaava määrä varajäseniä kaksivuotiselle kaudelle. Koulutustoimikuntien opiskelijaedustajat tekevät yhteistyötä erityisesti tiedekunnan ainejärjestöjen kanssa. Toiminnasta saa opintopisteitä (2 op. / kausi, max. 10 op. / opiskelija) ja siitä maksetaan kokouspalkkiot (41,20 € per osallistuttu kokous / 2021).

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallitus nimittää opiskelijaedustajat maaliskuussa 2022, ja opiskelijaedustajien kausi alkaa välittömästi päätöksen jälkeen. Hakukelpoisia opiskelijaedustajiksi ovat ne määräajassa hakemuksensa jättäneet ylioppilaskunnan jäsenet, jotka ovat ilmoittautuneet läsnäoleviksi Oulun yliopiston opiskelijoiksi 27.02.2022 mennessä. Valitun tulee olla läsnäoleva Oulun yliopiston opiskelija edustustehtävässä toimiessaan ja hänellä tulee olla ensisijainen perustutkinnon opinto-oikeus kyseiseen tiedekuntaan.

Työryhmässä toimiminen ei edellytä aikaisempaa kokemusta. Valinnassa noudatetaan Ylioppilaskunnan johtosääntöjä ja lakia naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta 609/1986.

Kerro hakemuksessasi pääaineesi, opintojesi vaihe sekä mahdollinen valintaan vaikuttava kokemus. Kuvaile hakemuksessa omia tavoitteitasi ja motivaatiotasi edustustehtävään.

Hakemukset jätetään tähän hakukuulutukseen viim. 27.2.2022, kirjautuminen yliopiston HAKA-tunnuksilla.

Lisätietoja: OYY:n koulutuspoliittinen asiantuntija, aino.rossi@oyy.fi