H

Oulun yliopiston ylioppilaskunta

Hallinnon opiskelijaedustajien tietojärjestelmä

Koulutuksen johtoryhmämuokattu 17.12.2021 klo 12.46

Toimielin

Koulutuksen johtoryhmä

Haetaan

yhtä varsinaista jäsentä, yhtä varajäsentä

Haun avaamispäivämäärä

8.10.2021

Hakuaika

18.10.2021 - 28.11.2021

Toimikausi

1.1.2022 - 31.12.2023

Päätöksenteon paikka ja ajankohta

OYY:n hallitus joulukuussa

Koulutuksen johtoryhmä on korkein yliopistotason koulutuksesta vastaava toimielin. Se kerää yhteen koulutusrehtorin, koulutuspalveluiden johtajan ja kaikkien tiedekuntien koulutusdekaanit koulutuksen johtamisen, kehittämisen ja koulutuksen strategian äärelle. Koulutuksen johtoryhmässä keskustellaan laajasti yliopiston koulutuksellisista tavoitteista ja koulutuksen kehittämisestä. Toimielimessä pääsee suoraan vaikuttamaan esimerkiksi opiskelun linjauksiin ja opintojen toteutukseen. Johtoryhmä on suora linkki tiedekuntien koulutustoimikuntiin. Johtoryhmä kokoontuu noin kerran kuukaudessa, minkä lisäksi aikaa on varattava materiaalien läpikäyntiin kokousta edeltävinä päivinä.

Toimielimeen valitaan yksi varsinainen opiskelijaedustaja ja yksi varajäsen kaksivuotiselle kaudelle. OYY:n koulutuspoliittisella asiantuntijalla ja pääsihteerillä on ryhmässä puhe- ja läsnäolo-oikeudet, ja he tukevat edustajia tehtävässään. Toiminnasta saa opintopisteitä (4 op / kausi, max 10 op / opiskelija), ja siitä maksetaan kokouspalkkiot (41,2 € per osallistuttu kokous / 2021).

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallitus nimittää opiskelijaedustajat joulukuussa 2021, ja opiskelijaedustajien kausi alkaa 1/2022. Hakukelpoisia opiskelijaedustajiksi ovat ne määräajassa hakemuksensa jättäneet ylioppilaskunnan jäsenet, jotka ovat ilmoittautuneet läsnäoleviksi Oulun yliopiston opiskelijoiksi 31.11.2021 mennessä. Valitun tulee olla läsnäoleva Oulun yliopiston opiskelija edustustehtävässä toimiessaan.

Aikaisempi kokemus hallinnon opiskelijaedustajana toimimisesta katsotaan eduksi. Edustajat pyritään valitsemaan mahdollisimman laajasti Oulun yliopiston eri tiedekunnista. Valinnassa noudatetaan Ylioppilaskunnan johtosääntöjä ja lakia naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta 609/1986.

Kerro hakemuksessa pääaineesi, opintojesi vaihe sekä mahdollinen valintaan vaikuttava kokemus. Kuvaile hakemuksessa omia tavoitteistasi ja motivaatiotasi edustustehtävään.

Hakemukset jätetään tähän hakukuulutukseen viim. 28.11.2021, kirjautuminen yliopiston HAKA-tunnuksilla.

Lisätietoja: OYY:n koulutuspoliittinen asiantuntija Aino Rossi, aino.rossi@oyy.fi

HUOM. Hakuaikaa on jatkettu hallituksen päätöksellä 28.11.2021 saakka yliopiston opintotietojärjestelmien muutoksen vuoksi.