H

Oulun yliopiston ylioppilaskunta

Hallinnon opiskelijaedustajien tietojärjestelmä

Täydennyshaku: Yliopistokollegiomuokattu 23.9.2020 klo 09.08

Toimielin

Yliopistokollegio

Haetaan

ei yhtäkään varsinaista jäsentä, 2 varajäsentä

Haun avaamispäivämäärä

19.8.2020

Hakuaika

20.8.2020 - 15.9.2020

Toimikausi

23.9.2020 - 31.12.2021

Päätöksenteon paikka ja ajankohta

OYY:n edustajisto

Kollegio on yliopiston hallituksen ohella yksi vaikutusvaltaisimmista toimielimistä yliopistossa. Julkisoikeudellisen yliopiston kollegion toimivallasta on säädetty Yliopistolaissa. Tehtäviin kuuluu esimerkiksi hallituksen jäsenmäärästä päättäminen ja hallituksen jäsenten valintojen vahvistaminen, ylioiston tilintarkastajien valinta, tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen vahvistaminen sekä vastuuvapauden myöntäminen, päätökset vahingonkorvauskanteiden nostamisesta sekä hallituksen jäsenten vapauttamisesta tehtävästään. Kollegio kokoontuu yleensä kahdesti vuodessa.

OYY:n edustajisto valitsee kollegioon 7 varsinaista opiskelijaedustajaa ja 7 henkilökohtaista varajäsentä kaksivuotiselle kaudelle. Lisäksi toimielimessä istuu 10 professoria ja 7 muun henkilöstön edustajaa, joilla on kaikilla hlö.koht. varajäsenet johtosäännön §13 mukaisesti. OYY:n koulutuspoliittinen asiantuntija tukee edustajia tarvittaessa. Toiminnasta saa opintopisteitä ja siitä maksetaan kokouspalkkiot.

Kerro hakemuksessasi pääaineesi sekä missä vaiheessa opintosi ovat, omista tavoitteistasi toimielintyöskentelyssä, motivaatiostasi sekä siitä, mitkä mielestäsi ovat opiskelijajäsenten tärkeimmät tehtävät tässä toimielimessä. Voidaksesi tulla valituksi toimielimeen sinun tulee olla OYY:n jäsen. Edustajat pyritään valitsemaan mahdollisimman laajasti Oulun yliopiston eri tiedekunnista.