H

Oulun yliopiston ylioppilaskunta

Hallinnon opiskelijaedustajien tietojärjestelmä

Oulun yliopiston etiikkatyöryhmämuokattu 1.11.2019 klo 11.46

Toimielin

Oulun yliopiston etiikkatyöryhmä

Haetaan

yhtä varsinaista jäsentä, yhtä varajäsentä

Haun avaamispäivämäärä

1.10.2019

Hakuaika

1.10.2019 - 14.11.2019

Toimikausi

1.1.2020 - 31.8.2021

Päätöksenteon paikka ja ajankohta

OYY:n hallituksen kokous 21.11.2019 tai 27.11.2019

Etiikkatyöryhmän tehtävänä on (Oulun yliopiston hallituksen päätös 17.12.1997) 1. Herättää ja jatkaa keskustelua yliopiston arvoista ja eettisistä kysymyksistä. 2. Miettiä keinoja, miten nämä arvot saadaan näkyviksi yliopiston työssä: tutkimuksessa, opetuksessa, opiskelussa ja hallinnossa, ja tukea niiden toteuttamisessa. 3. Osallistua keskusteluun yliopiston eri tiedekuntien etiikan opetuksen järjestämisestä. 4. Tukea tiedekuntia eettisten toimikuntien perustamisessa ja niiden työssä. 5. Eettisiä asioita pohtivien kokousten ja tilaisuuksien järjestäminen omassa yliopistossa sekä osallistuminen vastaaviin hankkeisiin kansallisella ja kansainvälisellä tasolla.

Toimikauden 1.9.2018 – 31.8.2021 aikana erityistehtäviä ovat

Eettisen ja tutkimuseettisen valistuksen ja koulutuksen edistäminen Oulun yliopistossa sekä avoimeen tieteeseen ja tutkimukseen liittyvät eettiset kysymykset.