H

LUT-yliopiston ylioppilaskunta

Hallinnon opiskelijaedustajien tietojärjestelmä

Kollegio

12.10.2020

Yliopistokollegio mm. päättää hallituksen jäsenten lukumäärästä ja heidän toimikausiensa pituudesta, valitsee yliopiston sisäiset edustajat hallitukseen ja valitsee yliopiston tilintarkastajat. Yliopistokollegiossa on 4 varsinaista jäsentä, joille jokaiselle on oma varajäsen. Kollegion toimikausi on kaksi vuotta. Kokouspalkkio on 100 euroa kokouksesta.

Kelpoisia tehtävään ovat ylioppilaskunnan jäsenet, jotka eivät ole yli 50% kyseisen työntekijäryhmän työajasta käsittävässä työsuhteessa yliopistoon.

Päätökset HallOpEd paikoista tehdään LTKY:n edustajiston kokouksessa.

LBM Akateeminen neuvosto

12.10.2020

Akateeminen neuvosto mm. päättää akateemisen yksikön opetussuunnitelmista, tekee esitykset yksikön virkojen täytöstä ja myöntää väittelyluvat. Akateeminen neuvosto kokoontuu noin kerran kuukaudessa lukuvuoden aikana, joten aikaa kuluu kokouksiin valmistautuminen mukaan luettuna kuukaudesta riippuen 5-10 tuntia kuukaudessa. Kokouksista on luvassa kokouspalkkio sekä arvokasta kokemusta esimerkiksi kokouskäyttäytymisestä ja neuvottelemisesta.

Kelpoisia tehtävään ovat kauppatieteiden opiskelijat, jotka eivät ole yli 50% kyseisen työntekijäryhmän työajasta käsittävässä työsuhteessa yliopistoon.

Päätökset paikoista tehdään LTKY:n edustajiston kokouksessa.

LENS Akateeminen neuvosto

12.10.2020

Akateeminen neuvosto mm. päättää akateemisen yksikön opetussuunnitelmista, tekee esitykset yksikön virkojen täytöstä ja myöntää väittelyluvat. Akateeminen neuvosto kokoontuu noin kerran kuukaudessa lukuvuoden aikana, joten aikaa kuluu kokouksiin valmistautuminen mukaan luettuna kuukaudesta riippuen 5-10 tuntia kuukaudessa. Kokouksista on luvassa kokouspalkkio sekä arvokasta kokemusta esimerkiksi kokouskäyttäytymisestä ja neuvottelemisesta.

Kelpoisia tehtävään ovat kemiantekniikan, laskennallisen tekniikan ja analytiikan, tuotantotalouden ja tietotekniikan opiskelijat, jotka eivät ole yli 50% kyseisen työntekijäryhmän työajasta käsittävässä työsuhteessa yliopistoon.

Päätökset paikoista tehdään LTKY:n edustajiston kokouksessa.

LES Akateeminen neuvosto

12.10.2020

Akateeminen neuvosto mm. päättää akateemisen yksikön opetussuunnitelmista, tekee esitykset yksikön virkojen täytöstä ja myöntää väittelyluvat. Akateeminen neuvosto kokoontuu noin kerran kuukaudessa lukuvuoden aikana, joten aikaa kuluu kokouksiin valmistautuminen mukaan luettuna kuukaudesta riippuen 5-10 tuntia kuukaudessa. Kokouksista on luvassa kokouspalkkio sekä arvokasta kokemusta esimerkiksi kokouskäyttäytymisestä ja neuvottelemisesta.

Kelpoisia tehtävään ovat energiatekniikan, konetekniikan, sähkötekniikan ja ympäristötekniikan opiskelijat, jotka eivät ole yli 50% kyseisen työntekijäryhmän työajasta käsittävässä työsuhteessa yliopistoon.

Päätökset HallOpEd paikoista tehdään LTKY:n edustajiston kokouksessa.

LUTin hallitus

28.9.2021

Hallitus on yliopiston ylin päättävä hallintoelin. Sen tehtävänä on päättää mm. yliopiston toiminnan ja talouden keskeisistä tavoitteista, strategiasta ja ohjauksen periaatteista.

Kelpoisia tehtävään ovat ylioppilaskunnan jäsenet, jotka eivät ole yli 50% kyseisen työntekijäryhmän työajasta käsittävässä työsuhteessa yliopistoon.

Päätökset HallOpEd paikoista tehdään LTKY:n edustajiston kokouksessa.

Tukintolautakunta

14.9.2020

Tutkintolautakunta päättää opintosuoritusten oikaisupyynnöistä.

Kelpoisia tehtävään ovat ylioppilaskunnan jäsenet, jotka eivät ole yli 20 h/viikko käsittävässä työsuhteessa yliopistoon.

Päätökset paikasta tekee LTKY:n hallitus.

YTHS:n paikallisaseman johtokunta

24.9.2019

Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön johtosäännön mukaan jokaisella säätiön terveyspalveluyksiköllä on säätiön hallituksen nimeämä johtokunta. LTKY etsii johtokunnan jäseniksi kolmea opiskelijaedustajaa edustamaan ylioppilaskuntaa Lappeenrannan terveydenpalveluyksikössä.

Säätiön hallitus nimeää terveyspalveluyksiköiden johtokunnat kahdeksi kalenterivuodeksi kerrallaan.

YTHS:n Lappeenrannan terveyspalveluyksikön johtokunta päättää mm. yksikön talousarvioesityksestä YTHS:n hallitukselle.

Kelpoisia tehtävään ovat ylioppilaskunnan jäsenet.

Päätökset paikoista tehdään LTKY:n edustajiston kokouksessa.

YTHS:n valtuuskunta

23.11.2020

YTHS:n valtuuskunta on säätiön ylin päättävä elin, joka hyväksyy talousarvion, toimintasuunnitelman ja tilinpäätöksen.

Kiertovuoron mukaisesti puolet ylioppilaskunnista voivat esittää valtuuskuntaan kahta varsinaista edustajaa, joiden tulee olla kahta eri sukupuolta. Kiertovuoron mukaisesti ne ylioppilaskunnat, jotka eivät ole varsinaisen edustajan esittämisvuorossa, voivat esittää varaedustajia. Nämä ylioppilaskunnat voivat esittää valtuuskuntaan kahta varaedustajaa, joiden tulee olla kahta eri sukupuolta.

Kelpoisia tehtävään ovat ylioppilaskunnan jäsenet.

Päätös paikasta tehdään LTKY:n edustajiston kokouksessa.