Helsingin yliopisto

Hallinnon opiskelijaedustajien tietojärjestelmä

Aineenopettajakoulutuksen kehittämisryhmämuokattu 19.6.2019 klo 18.28

Organisaatioyksikkö

Käyttäytymistieteellinen tiedekunta

Toimikausi:

29.11.2013 - 31.12.2015

Vastuuhenkilö :

Opettajankoulutuksen neuvottelukunta on asetettu uudelle kaudelle (2013–2016). Neuvottelukunta edistää yliopiston ja sen sidosryhmien välistä yhteistyötä. Samalla neuvottelukunta toimii tiedekuntien välisen yhteistyön foorumina. Edellisessä kokouksessaan 22.8.2013 neuvottelukunta päätti asettaa uudelle kaudelle myös neuvottelukunnan alaisen aineenopettajakoulutuksen kehittämisryhmän.

Aineenopettajakoulutuksen kehittämisryhmään haetaan yhtä jäsentä ja yhtä henkilökohtaista varajäsentä.. Kokouksia on noin neljä kertaa vuodessa.

Edellisellä kaudella (2010-2012) aineenopettajakoulutuksen kehittämisryhmässä on aktiivisesti seurattu opettajankoulutuslaitoksen uusien tutkintovaatimuksien valmistelua sekä tarkasteltu opettajien niin kelpoisuusvaatimuksia kuin myös koulutuettavien opettajien määriä ja opettajatarvetta. Työryhmässä on pyritty myös seuraamaan perusopetuksen opetussuunnitelmauudistusta.

Istuvat opiskelijaedustajat

Professors

Staff